Yllättävää kyllä, suurimmalta osalta aikuisväestöstä puuttuu yksi tai useampi hammas. Tilastojen mukaan
- Euroopan aikuisväestöstä vain 41%:lla on kaikki hampaat tallessa
- Kolmasosalla on jäljellä vähintään 20 omaa hammasta
- Suurin osa hampaansa menettäneistä käyttää hammasproteeseja
- 15% heistä kokee tekohampaiden käytön ongelmallisena
- Jopa 7% tuntee olonsa nöyryytetyksi
Omat, terveet hampaat eivät ole tärkeät ainoastaan esteettisistä syistä. Jos puuttuvaa hammasta ei korjata nopeasti, seuraukset voivat olla vakavia. Onneksi nykypäivän hammaslääkäreillä on toimiva ratkaisu jokaiselle hampaiden kanssa kärsivälle.
Hampaiden tehtävä
Aikuisella on 32 hammasta, joiden tärkein tehtävä on ruoan pureminen ja jauhaminen.
- Teräviä ja talttamaisia etuhampaita käytetään ruoan puremiseen
- Poskihampaita käytetään ruoan pureskeluun ja hienontamiseen
Perusteellisesti pureskeltu ruoka kulkee helpommin ruokatorvea pitkin ja edesauttaa myös ruoan esisulatusta. Pureskelun aikana ruokaan sekoittunut sylki helpottaa nielemistä. Osa hiilihydraateista pilkkoontuu pienempiin osiin, disakkarideiksi. Pureskelun ja esisulatuksen tasapainon säilyttämiseksi tarvitsemme ainakin 24 tai 28 tervettä hammasta. 6-6 tai 7-7 molemmilla puolilla.
Hampaat vaikuttavat myös ääntämiseen (fonetiikka). Hammaslääkäreiden tärkeysjärjestyksessä, hampaiden estetiikka tulee vasta näiden jälkeen. Suurin osa potilaista ei kuitenkaan ajattele niin. Potilaiden mielissä estetiikka on lähes aina etusijalla.
Joidenkin mielestä yhden tai kahden hampaan menetys ei ole maailmanloppu. Varsinkin, kun kyse on poskihampaasta, jonka puuttumista ei kukaan ulkopuolinen huomaa. Kuitenkin jo yhden poskihampaan puute riittää vaarallisen ketjureaktion käynnistämiseen.
Kannattaa muistaa, että monilla potilailla jo yhden hampaan menetys on johtanut vakavampiin suun terveysongelmiin.
„Yksi poskihammas vaan..” – Puuttuvan hampaan seuraukset
Kuvittele, miten paljon hampaamme kuormittuvat pureskelun aikana. Voimakkaiden purenta- ja poskilihaksen purentavoima välittyy alaleukaan leukanivelten kautta. Leukanivel kestää suurta voimaa, poskihampaisiin kohdistuva paino voi olla jopa 40 kg/cm2.
Mitä tapahtuu, jos vain yksikin hammas putoaa tästä täsmällisestä järjestelmästä? Jos yläleuan hampaat eivät kohtaa alaleuan hampaita, vastapurijaa vaille jääneelle hampaalle syntyy purennan epätasapaino. Tämä johtaa jäljellä olevien hampaiden ylikuormitukseen, seurauksena hampaiden kuluminen ja mahdollisesti väärä purenta.
Kun menetämme hampaan
- viereiset, ehjät hampaat alkavat siirtyä puutoksen suuntaan ja kallistua
- viereisten hampaiden juurten kiinnittyminen leukaluuhun heikkenee
Ehjät ja terveet hampaat kestävät pureskelun aiheuttamaa kuormitusta, jota kallistuneelta, stabiliteettinsa menettäneeltä hampaalta ei voi odottaa.
Virheasennossa olevaa hammasta ympäröivä ien saattaa tulehtua ja ilman kuormitusta jäänyt leukaluu surkastuu.
Myös purentavirheistä ja iensairauksista aiheutuvat leukanivelvauriot ovat tavallisia. Tilan huononeminen voi vaikuttaa pitkällä aikavälillä koko elimistöön. Huonosti pureskeltu ruoka saattaa myös aiheuttaa monia ruoansulatusongelmia.
Ja tämä kaikki alkaa useimmiten yhdestä puuttuvasta hampaasta.
Jos useampi hammas puuttuu
Useampia hampaita menettäneet hammaspotilaat muuttavat ruokailutottumuksiaan aivan huomaamattaan. He alkavat alitajuisesti suosia ruokia ja elintarvikkeita, joiden pureskeleminen on helppoa. Tästä johtuvan, puutteellisen ruokavalion negatiivisia vaikutuksia elimistöön on tutkittu pitkään.
Kolmen tai useamman hampaan puutos muuttaa jo koko purennan tasapainon, joka ajaa leukanivelen väärään asentoon. Leukanivelten ja -lihasten kipeytyminen voi ilmetä muun muassa
- niskakipuna
- leukojen alueen kipuna
- migreeninä
- päänsärkynä
- leukanivelen paukahteluna
Hampaiston terveydentilan (väärä purenta, hampaiden virheasento) jatkuva heikkeneminen tekee puuttuvan hampaan hoidosta entistä vaikeampaa. Kipu ja pureskelun vaikeutuminen asettavat haasteita hammaspotilaille päivittäin.
Pahimmassa tapauksessa hammaslääkäri toteaa, että olemassa olevat hampaat eivät ole tarpeeksi vakaat hammassiltaa tukemaan ja puuttuvien hampaiden korvaamiseksi keinojuurella saatetaan tarvita jopa luusiirrettä, koska leukaluu on laajasti surkastunut.
Yhdenkään potilaan en toivoisi joutua tähän.
Puuttuvan hampaan esteettisiä ja sosiaalisia seurauksia
Esteettinen hymy on myös hammaslääkäreiden mielestä tärkeä. He katsovat asiaa kuitenkin käytännöllisestä näkökulmasta. Hampaattomuuden aiheuttamat kasvopiirteiden muutokset ovat itse asiassa psykologisesti vakavampia haittoja kuin esteettisesti.
Monet hampaattomat häpeävät epätäydellistä hammasrivistöään ja ovat alttiimpia masennukselle. Häpeän tunne vähentää sosiaalista kanssakäymistä. Tämä johtaa vähitellen potilaan eristäytymiseen.
Potilaan itsetunto heikkenee ja elämänlaatu kärsii.
Mitä tehdä, kun menettää hampaan?
Parhaassa tapauksessa hampaan menetys tapahtuu hammaslääkärin toimesta, jos hän toteaa, että hammas ei enää ole pelastettavissa. Muutama viikko hampaan poiston jälkeen, kun luu on regeneroitunut, voidaan miettiä erilaisia hampaan korvausvaihtoehtoja, kuten:
- hammassilta
- keinojuuri
Hammassilta on keinojuurta edullisempi ja voi hyvin kestää 10-15 vuotta.
Hammassillan ongelmana on, että puutosaukon viereiset, ehjät tukihampaat joudutaan hiomaan rikki. Kannattaa aina miettiä tarkkaan, uhraako ehjät hampaansa hammassillan vuoksi.
Oikean hampaan tuntuinen keinojuuren eli hammasimplantin päälle rakennettu, yksittäinen hammas tai implanttikiinnitteinen hammassilta on yleensä kaiken paras ratkaisu.
Kalliimpi kuin hammassilta, mutta voi hyvällä suuhygienialla kestää eliniän. Myöhemmin ilmestyvien ongelmien ennaltaehkäisyksi, puuttuva hammas on aina hoidettava. Hammaslääkärin laatimalla hyvällä hoitosuunnitelmalla säästyt yhdenkin hampaan puutoksesta johtuvilta, ikäviltä seurauksilta.
Millaisia kokemuksia sinulla on hampaattomuudesta?